Monidor Oy, Mikko Savola

Asiakaskokemuksia Tilitoimisto Mandaatista

“Tilitoimisto Mandaatti on auttanut yrityksen perustamisesta asti”

Monidor Oy on ollut Tilitoimisto Mandaatin asiakkaana yrityksen perustamisesta maaliskuusta 2015 lähtien. Lääkinnällistä laitetta kehittävässä yrityksessämme työskentelee tällä hetkellä seitsemän vakituista työntekijää ja lisäksi käytämme tiettyihin erikoisosaamisiin apuna alihankkijoita. Tuotekehitys on edennyt suunnitellusti, tuotteellemme on jo ensimmäisiä asikkaita ja rahoittajat uskovat meihin.

Aluksi harkitsimme muitakin tilitoimistoja, mutta suositukset painoivat valinnassa paljon.Yhdellä Monidor Oy:n perustajista oli Mandaatista ennestään hyviä kokemuksia, ja toiminta on ollut myös oman yhteistyömme aikana moitteetonta.

Tilitoimisto Mandaatti ratkoo eteen tulevat ongelmat

Tilitoimistojen välillä ei ole suuria eroja hinnoissa, mutta erot näkyvät siinä, miten yhteistyö toimii. Tilitoimiston apu on tärkeää erityisesti yritystoiminnan alkuvaiheessa, mikäli yritystoiminnan pyörittämisestä ei ole aikaisempaa kokemusta. Mandaatin ihmiset ovat pystyneet selvittäneet puolestamme kaikki vastaantulevat ongelmat, jotka kuuluvat tilitoimistolle.

Maksutonta apua yrityksen arkeen

Mandaatti on luotettava tilitoimisto, yhteistyömme on sujuvaa ja palvelutaso erittäin hyvä. Saamme palvelua silloin, kun tarvitsemme. Yhteydenottoihimme vastataan aina, ja saamme kysymyksiimme vastauksia ilman erillistä palkkiota.

Tukea yrityksen alkuvaiheisiin ja hallitustyöskentelyyn

Yrityksen perustamisvaiheessa Mandaatti varmisti, että kaikki ilmoitukset menivät oikein. Saimme apua kysymyksiimme kaikissa perusasioissa, joita aloittavat yrittäjät tarvitsevat. Myöhemmin olemme saaneet neuvoja esimerkiksi osakeyhtiön hallitustyöskentelyyn ja PRH:lle tehtäviin ilmoituksiin liityen. Yhtiön hallitukselle määrätyt tehtävät on hoidettu Mandaatin varmistamana lainopillisesti oikein.

Lisää vinkkejä ja oivalluksia yrittäjille

Miten osinkojen verotus toimii? Lue vinkit siitä, kuinka optimoit verotuksen ja hyödyt listaamattoman yhtiön verohuojennetuista osingoista.
Lahjat henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille ovat tärkeä osa yrityskulttuuria. Alle 100 euron esinelahjat ovat yleensä verotuksessa kohtuullisia ja vähennyskelpoisia. Miten muut lahjat, kuten lahjakortit tai alkoholilahjat, vaikuttavat verotukseen?
Jokainen yrittäjä pohtii jatkuvasti, miten kassa saadaan pidettyä kunnossa. Kassakriisi voi yllättää yrityksen, vaikka liikevaihto olisikin hyvällä tasolla. Pidä kassasi hallinnassa seuraamalla pankkitilisi saldoa tarkasti, laskuttamalla nopeasti ja välttämällä turhia ostoksia.

Tervetuloa Mandaatin asiakkaaksi

Valitsemalla Tilitoimisto Mandaatin saat kokonaisvaltaista taloushallinnon tukea, joka mukautuu yrityksesi tarpeisiin. Mandaatin ammattitaitoinen tiimi yhdistää henkilökohtaisen palvelun ja syvällisen osaamisen, mahdollistaen tehokkaan kirjanpidon ja yrityksesi kasvun.