Yritysesittely

Mandaatin alkulähteet ovat vuodessa 2002, jolloin Markku Ahola päätti yhdessä Seija-vaimonsa kanssa ostaa olemassa olevan tilitoimiston liiketoiminnan Oulusta.
Markku ja Seija Ahola

Koulutetut osaajat

Kaikki kirjanpitäjämme ovat koulutettuja yritysneuvojia.

Aina ajallaan

Teemme kirjanpidon ajallaan kirjanpitolakia noudattaen.

Pitkä kokemus

Meillä on jo yli 500 asiakkaan kokemus.

Kaikki toimialat

Palvelemme kaikkien toimialojen yrityksiä.

Jo vuodesta 2002

Mandaatin alkulähteet ovat vuodessa 2002, jolloin Markku Ahola päätti yhdessä Seija-vaimonsa kanssa ostaa olemassa olevan tilitoimiston liiketoiminnan Oulusta. Seijalle oli kehkeytynyt laaja ja rautainen ammattitaito erilaisten yritysten taloushallinnon tehtävistä. Markku taas oli ollut liike-elämässä ja yliopistossa kehitystehtävissä. Kun Markku ja Seija yhdistivät osaamisensa, syntyi Tilitoimisto Mandaatti.

Tuolloin ala oli vielä vanhoillinen ja vähemmän kilpailtu. Vahvalla ammattitaidolla ja aidolla asiakkaan kohtaamisella Mandaatin liiketoiminta alkoi kasvaa.

Hyvä perustus loi mahdollisuuden kasvulle

Korkea ammattitaito, tehokkaat toimintamallit ja erinomainen maine mahdollistivat kasvun myös yritysostojen kautta. Viimeisen neljän vuoden aikana Mandaatti on hankkinut yhteensä kolme tilitoimistoa – yhden Espoosta ja kaksi Oulusta.

32 henkilön kasvava ja kehittyvä tilitoimisto

Mandaatin visiossa kasvu ja kehitys kulkevat käsi kädessä. Jos ei ole kasvua, ei ole myöskään kehitystä. Mandaatissa on aina panostettu palveluun ja johtamiseen ja Mandaatin työntekijät ovat vahvan taloushallinnon koulutuksen saaneita ammattilaisia.

Mandaatin kulmakivet ovat työyhteisön hyvä fiilis, korkea osaaminen, ihmisläheinen asiakaspalvelu ja tuloksellinen toiminta. Mandaatti pyrkii tarjoamaan työntekijöille mieluisan työyhteisön, joka tukee työntekijän kokonaishyvinvointia.

Asiakkaamme suosittelevat meitä

Tervetuloa Mandaatin asiakkaksi

Valitsemalla Tilitoimisto Mandaatin saat kokonaisvaltaista taloushallinnon tukea, joka mukautuu yrityksesi tarpeisiin. Mandaatin ammattitaitoinen tiimi yhdistää henkilökohtaisen palvelun ja syvällisen osaamisen, mahdollistaen tehokkaan kirjanpidon ja yrityksesi kasvun.