Tervehdys yrittäjä!

Tiesitkö, että erilaisia koronatukia voi hakea vielä, mutta kiirettä toki pitää.
Monia tukia voi hakea elokuun loppuun asti eli nyt on viimeinen hetki pistää tossua toisen eteen niiden suhteen. Yksinyrittäjän koronatukea voi hakea vielä syyskuun loppuun asti. Esittelen nyt kolme tukea ja yhden rahoituksen, jota voi vielä hakea.

 

  1. Yritysten määräaikainen kustannustuki.
    Se korvaa kuluja yrityksille, joiden liikevaihto on laskenut yli 30 prosenttia. Tukea voi hakea palkkakuluihin ja kiinteisiin kuluihin, jotka ovat syntyneet 1.4.-31.5.2020.
    Tuen enimmäismäärä on 500.000e. Valtiokonttorin kustannustuesta vähennetään muualta saadut koronatuet. Hakemus pitää jättää elokuun loppuun mennessä. Tukea voi hakea Valtiokonttorin nettisivujen kautta.
    kustannustuki/valtiokonttori 
  2.  Tuki ravitsemusliiketoiminnalle.
    Ravitsemisyritykset voivat saada tukea työntekijän työllistämiseen (hakuaika päättyy 31.10.2020) toiminnan käynnistyessä uudelleen sekä hyvitystä toiminnan rajoittamisesta (hakuaika päättyy 31.8.2020).
    Ravintoloiden tuen mallissa on siis kaksi osaa. Toinen tukee työllistämisessä, ja toisella osalla korvataan toiminnan rajoituksia ja kustannuksia korona-aikana.
    Tuen ja hyvityksen määrät ovat yrityskohtaisia.Tuen ja hyvityksen maksamisesta vastaa KEHA-keskus. KEHA-keskuksen verkkosivuilla on
    ravitsemusliiketoimintatuki/KEHA
  3.  Yksinyrittäjän korona-tuki.
    Tätä tukea voi hakea syyskuun loppuun asti.
    Yksinyrittäjän koronatukea voi hakea mikäli yrityksen toiminta on kärsinyt Koronaepidemian vuoksi ja liikevaihto laskenut. Avustusta voidaan maksaa 1.3.-31.8.2020 välillä syntyneisiin kustannuksiin.
    Kotikunnan nettisivuilta tai elinkeinoasiamieheltä tai muulta virkamieheltä löytyy tietoa yksinyrittäjän koronatuesta.
  4.  Business Finlandin koronalaina.
    Business Finland  tarjoaa pitkäjänteiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan uutta lainamuotoista rahoitusta. Rahoitus on tarkoitettu vähintään kuusi henkilöä työllistäville pk- ja midcap-yrityksille sekä merkittävää liiketoimintaa tekeville säätiöille ja yhdistyksille, jotka etsivät kehittämisen avulla keinoja liiketoimintansa koronan aiheuttaman häiriötilanteen ratkaisemiseen. Tilapäistä rahoitusta voi hakea lokakuun 2020 loppuun asti.
    Rahoituspäätökset tehdään vuoden 2020 loppuun mennessä.
    laina/businessfinland

Tarvitsetko apua hakemusten tekoon?
Jos tarvitset, ota yhteys omaan kirjanpitäjääsi.
www.mandaatti.fi