fbpx

Vesa Välipirtti aloitti Mandaatin myyntipäällikkönä Oulussa

Jos kuulet nyt pientä havinaa, niin kyseessä on historian siipi, josta ääni lähtee.
Mandaatin riveissä on nimittäin juuri aloittanut yrityksen historian ensimmäinen myyntipäällikkö,  ja tämän miehen nimi on Vesa Välipirtti.
Otetaan nyt Vesa lyhyeen haastatteluun, jotta saamme miehestä vähän vaikutelmaa.

Miten päädyit myyntipäälliköksi Mandaattiin?
– Opiskelin kirjanpitoa ja tulin kirjanpidon työharjoitteluun Mandaattiin elokuussa.
– Markku kuuli taustani ja hänellä oli ollut jo jonkin aikaa suunnitelmia tämän tyyppiseen myyntitehtävään Oulussa.
Mikä myyntityössä viehättää?
– Olen jo noin kaksikymppisestä asti tehnyt erilaisia myyntitöitä ja siihen on tavallaan kasvanut kiinni. Myyntitehtävät tarjoavat yleensä lähes päivittäin vaihtelevia tilanteita ja sopivasti haasteita. Tässä tapaa myös uusia mielenkiintoisia ihmisiä.
Millainen historia Sinulla on myymisen parissa ja mitä se on Sinulle opettanut?
– Olen ollut nuorena Tavaratalo Anttilassa sekä Citymarketissa erilaisissa myyntitehtävissä. Yrittäjäkokemustakin löytyy parin vuoden ajalta oman edustusliikkeen tiimoilta 90-luvulla.
– Pääurani olen tehnyt Oy Suomen Legolla, jossa olin pariin otteeseen, ensin myyntiedustajana yhdeksän vuotta ja takaisin tultuani Legolle olin aluepäällikkönä noin 20 vuotta.
– Myyntityö on opettanut suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja varmastikin paineensieto- ja ratkaisukykyä sekä nopeasti vaihtuvia ja yllättäviä tilanteita.
Olet  kuulema loistava asiakaspalvelussa. Mitä asioita haluat ottaa huomioon kun palvelet asiakasta myyjänä?
– Kyllä se varmaan lähtee siitä, että pyrin olemaan oma itseni. Asiakkaan kuuntelun nostaisin tässä kohtaa keulille.
– Koitan esittää asiani mahdollisimman selkeästi ja tietenkin pyrkiä olemaan mahdollisimman ammattimainen. Tietenkin haluan, että asiakkaalle jää positiivinen ja hyvä mieli palvelutilanteesta ja hän kokee saneensa hyvää palvelua.
Millaisena työyhteisönä olet kokenut Mandaatin?
– Tosiaan olen ollut Mandaatissa viime elokuusta lähtien ja huomannut ja aistinut mukavan ja sopivan rennon työilmapiirin. Täällä voi kysellä apua mieltä askarruttaviin työtilanteisiin.

https://mandaatti.fi/tilitoimisto-oulu-espoo-tampere/#pyydatarjous