fbpx
Kokemuksia: ”Tilitoimisto Mandaatti on tehnyt paljon asioita yrityksemme hyödyksi.” – Tanja Peltola, Pisaron Oy

Kokemuksia: ”Tilitoimisto Mandaatti on tehnyt paljon asioita yrityksemme hyödyksi.” – Tanja Peltola, Pisaron Oy

Pisaron on suomalainen hurjassa kasvuvauhdissa oleva maanrakennusalan perheyritys. Kuten nimikin jo kertoo, kyse on pisaroista, tarkemmin sanottuna yritys myy ja rakentaa sadevesijärjestelmiä ja salaojia omakotitaloihin. Yritys toimii koko Suomen alueella, ja pääkonttori on Oulun vieressä Limingassa. Vuonna 2015 perustetun yrityksen liikevaihto on jo yli 4 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 60 maanrakennusalan ammattilaista.

Vaikka yrityksen kasvutahti on kova, työn jäljestä ja työssä viihtymisestä ei tingitä pisaraakaan. “Tulevaisuudessa haluamme olla tunnettuja parhaasta työstä ja työpaikasta omalla alalla”, sanoo Pisaronin talouspäällikkö Tanja Peltola. ”Tärkeinä osina voimakkaasti kasvavassa yrityksessä ovat nykyaikaiset toiminnanohjausjärjestelmät sekä tietysti osaava tilitoimisto”, Peltola sanoo.

Tilitoimisto Mandaatti on saanut olla mukana Pisaronin tarinassa vuodesta 2017 alkaen. ”Kun Pisaron kasvoi voimakkaasti, tarvitsimme uuden tilitoimiston, joka pystyisi vastaamaan kasvavan yrityksen haasteisiin. Eräs liiketuttava suositteli Mandaattia ja vakuutuimme sen luotettavuudesta. Näin alkoi yhteistyömme Tilitoimisto Mandaatin kanssa”, Peltola kertoo.

Ennen Tilitoimisto Mandaatin astumista kuvioihin Pisaronin kirjanpito oli tehty perinteisessä paperisessa muodossa. Mandaatissa Pisaron siirtyi välittömästi sähköiseen taloushallintojärjestelmään Procountoriin. “Sähköinen taloushallinto-ohjelma Procountor on hyvä. Siinä on helppo ja nopea hyväksyttää ja maksaa ostolaskut, sekä tehdä myyntilaskut sekä seurata reskontraa. Myös kuittisovellus, jolla voi puhelimen avulla tallentaa ja siirtää kirjanpitoon kuitteja on ollut hyvä. Työntekijät pääsevät myös tekemään matka- ja kululaskut siinä nopeasti”, Peltola selvittää.

Tilitoimisto Mandaatin palveluihin Pisaronissa on oltu tyytyväisä. ”Meidän omalle kirjanpitäjälle Nurron Vesalle mielettömät pojot. Hän on ammattitaitoinen, kuunteleva ja on tehnyt paljon asioita yrityksemme hyödyksi. Meillä saattaa olla välillä kiire, mutta Vesa on silti ottanut pikaisesti hoitaakseen asioitamme.”

Tilitoimisto Mandaatti on palvellut Pisaronia myös siinä vaiheessa, kun Arvo Sijoitusosuuskunta teki Pisaroniin merkittävän pääomasijoituksen.

 

Henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden lahjat verotuksessa

Joululahjojen aika lähestyy. Miten henkilökunnan ja ja yhteistyökumppaneiden lahjat voi vähentää verotuksessa? Mukavat muistamiset joulun aikaan kuuluvat suomalaiseen yritysperinteeseen. Käsi kädessä sen kanssa kulkee myös pähkäily, mitä voi antaa, ja miten verottaja...

Webinaari rakennusalan yrittäjille to 21.11.

Webinaari rakennusalan yrittäjille to 21.11. klo 14.30-15.30 Rakennusalan yrittäjä! Tämä maksuton webinaari on suunniteltu juuri sinulle. Osaat varmasti yrityksesi tuotannon ja markkinoinnin, mutta taloushallinto laahaa ehkä perässä. Se on ikään kuin pakollinen paha....

Kasvuyritys -seitsemän haastetta

Kirjanpitäjän talousneuvot kasvuyrittäjälle Kasvuyritys. Kasvuyrityksessä talouden tasapainon vaaliminen vaatii runsaasti huomiota, jotta kasvu mahdollistuu optimaalisella tavalla. Mutta aluksi on tietysti hyvä miettiä, mikä on kasvuyritys. Mitään tarkkaa numeroihin...

Matkailualan arvonlisävero

Matkailualan arvonlisävero yllättää tavallisen yrittäjän Matkailualan arvonlisävero on monimutkainen juttu. Mikä tahansa yritys voi joutua matkailualan arvonlisäveron erityisjärjestelmän hampaisiin. Kyse ei siis ole lainkaan vain matkailualalla toimivien...

Kokemuksia Tilitoimisto Mandaatista: Tampereen autopesu

Kokemuksia Tilitoimisto Mandaatista: Tampereen autopesu

Nuorena yrittäjäksi
Edon Hyseni on tiennyt aina, että hänestä tulee yrittäjä. Tämän vuoden helmikuussa 19-vuotias Edon Hyseni polkaisi oman yrityksen eli Tampereen autopesun käyntiin Tampereen Lielahdessa.

Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy Hysenin nuoreen ikään. Pakko onkin kysäistä, eikö yrityksen aloittaminen hirvittänyt, kun ikääkin on vähänlaisesti?
“Olen tiennyt aina, että haluan yrittäjäksi. Haluan itse määrätä tekemisistäni, tässä ei tarvitse olla kenenkään alaisena.  Yritystoiminnassa tykkään myös siitä, että kaikki on itsestä kiinni.”

Hyseni oli aikaisemmin töissä ostamassaan yrityksessä ja kun tilaisuus tarjoutui ryhtyä siihen itse yrittäjäksi, nuori mies ei epäröinyt tarttua haasteeseen. Ensimmäiset puoli vuotta nuoren yrittäjän päivät ovat olleet sen verran pitkiä, että sitä ei tohdi tähän edes kirjoittaa.
“Tiesin, että tämä on rankkaa, se ei ole ollut yllätys, vaan tilanne on vastannut odotuksia, Hyseni sanoo.”

Hysenillä on myös työnantajan vastuu.
“Oli alusta asti selvää, että tässä pitää olla myös palkattu työntekijä. Ei minua se palkkaaminen mietityttänyt.”

Isoimmat haasteet yritystoiminnan alkutaipaleella ovat liittyneet asiakkaiden hankintaan sekä paperihommiin, jotka tuppaavat tulemaan tehtäväksi kertarysäyksellä. Asiakassuhteiden vakauttamisen ohjenuora Hysenillä on yksinkertainen:
“Työt tehdään niin hyvin, että asiakas haluaa tulla uudestaan.”

Yrityksen muita valttikortteja ovat sijainti keskeisellä paikalla Tampereen Lielahdessa sään suojassa Prisman parkkihallissa.
“Tänne voi jättää auton pesuun voi sillä aikaa mennä tekemään ostoksia kauppaan.”

Perheen tuki on tärkeä
Edon Hysenin vahvana taustatukena on nuoren miehen oma isä Sami Hyseni. Isä-Hyseni kertoo, että Edon on ollut aina hirveän ahkera ja yrittäjähenkinen ja tykännyt itse määrätä.
“Isän tuki on ollut erittäin tärkeää, en olisi lähtenyt tähän hommaan ilman perheen tukea”, poika-Hyseni sanoo.

Yrityksessä työskentelee tarvittaessa myös Edonin 16-vuotias veli Leon. Sami Hysen painottaa kuitenkin, että Edon on se, joka lyö tahtipuikkoa.
“Edon päättää, minä olen tässä auttamassa, eniten paperihommissa, koska Edon on nuori iältään.”

Vanhempi Hyseni on huolehtii pääasiassa yhteistyöstä tilitoimiston kanssa.
“Tilitoimisto Mandaatti on hoitanut kaikki tarvittavat asiat. Jos me emme ole tienneet jotain, tilitoimistosta on kerrottu asiat. Olemme oppineet paljon”, Sami Hyseni kertoo.

Edon Hysenin mukaan Tilitoimisto Mandaatilta on tullut tärkeitä neuvoja on tullut niin vakuutuksiin, verotukseen ja työntekijän palkkaamiseen liittyviin asioihin.
“Emme ole välttämättä edes osanneet kysyä neuvoa, mutta olemme saaneet silti Mandaatista ohjeita. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä, mitään ei ole jäänyt epäselväksi, tilitoimisto Mandaattiin on helppo soittaa ja sieltä saa aina neuvoja”, Hysenit päättävät.

 

Faktalaatikko, Tampereen autopesu:
– Lielahden Prisman alakerta, käynti: Teivaankatu 1
– autopesut,
– vahaukset,
– tuulilasinkorjaukset,
– sisäpesut ja
– renkaiden vaihto.

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.