Bistro Pannu ja Huoneen ravintoloitsijalle Marialle koronatilanteesta selviytyminen valoi uskoa omaan yrittäjyyteen
– Mandaatti on antanut kannustusta ja konkreettisia vinkkejä

Bistro Pannu ja Huone sijaitsee Tampereen Onkiniemessä, vanhassa ja idyllisessä Haarlan tehdaskiinteistössä.
Lounas-kahvila ja juhlapalveluita tarjoavaa bistroa on luotsannut viime syksystä lähtien dynaaminen ja iloinen Maria Miettinen.
Tuoreen yrittäjän alkutaival on ollut täysin ennakoimaton, mutta jututetaanpa hetki Mariaa hänen tähän astisista vaiheistaan ravintoloitsijana.
– Kun aloitin tässä yrittäjänä viime vuoden syyskuussa, asiakkaiden kiinnostus oli valtavaa. Ostin liiketoiminnan edelliseltä yrittäjältä ja järjestin heti asiakaskyselyn. Sain siitä paljon hyviä ideoita, joista osaa lähdin koittamaan käytännössä.
Nopeasti Marian punaiseksi langaksi ravintolagenressä kiteytyi välitön ja rento tunnelma sekä asiakkaan alituinen kuunteleminen.
– En halua tehdä laput silmillä omaa juttua, vaan kuuntelen koko ajan asiakkaita herkällä korvalla. Sitä tarjotaan, mitä asiakkaat toivovat. Päämääräni on, että kaikki onnistuu ja minulla ei saa olla rajoitteita, että teen vain tätä juttua, kun olen niin päättänyt, Maria kertoo.
Yritystoiminnan alkuvaiheessa yksi haasteista oli saada ostot ja kulut oikeiksi myynnin suhteen.
Juhlille, kokouksille, tapahtumille, lounaille ja kahvilan tuotteille piti saada katteet oikeaan jiiriin.
Markkinoilta ei parane hinnoitella itseään ulos, mutta myöskään alihintaan tehty liiketoiminta ei elätä.

Korona pakotti luomaan uuden konseptin

Juuri kun ravintoloitsija Maria Miettinen henkäisi alkuhässäkän jälkeen helpotuksesta, korona iski täydellä ryminällä ravintoloihin.
– Tajusin nopeasti, että vakuutuksilla ei ole tässä hommassa mitään arvoa. Ainoaksi vaihtoehdoksi minulle jäi toiminnan sopeuttaminen.
Marialla toiminnan sopeuttaminen tarkoitti konkreettisesti ottaen kulujen karsimista ja uuden ravintolakonseptin kehittämistä.
Luovan naisen uusi konsepti piti sisällään ketotuotteita, suurimpana hittinä ketopizzaa, take away- lounaita sekä bistron herkkukasseja juhlahetkiin.
Uusi konsepti lisäsi myös Marian markkinointisatsauksia.
– Missään vaiheessa en edes harkinnut, että löisin laput luukulle. Oli itsestään selvää, että haluan keksiä keinoja. Toimiessani poikkeustilanteessa tajusin, että pystyn olemaan luova. Ja toisaalta, pääni on ollut aina täynnä ideoita, nyt pääsin testailemaan muutamia ideoita käytännössä.
Nyt kun locked down -tilanne alkaa olla selätetty, Marian tuntuma siitä, että oikealla tiellä ollaan on vain vahvistunut. Koronasta jäi lopulta käteen myös tukku uusia potentiaalisia tuotteita ja tuoreita toimintamalleja.
– Tämä tilanne on lopulta valanut minuun uskoa, että selviän tapahtui mitä tapahtui, jos vain itse olen terve, Maria sanoo.En ole katunut yrittäjäksi ryhtymistä missään vaiheessa. Vapaus, vastuu ja vaarantunne sopii minulle.
Epidemian jälkeiseen aikaan Maria suhtautuu realistisesti.
– Kokouksia ja juhlia varataan, osa ihmisistä on palannut läheisille työpaikoille, joten potentiaalisia työpaikkalounastajia on enemmän paikalla, mutta fiilis on maltillinen. Saa nähdä, miten asiakkaat käyttäytyy.

Mandaatista kannustusta ja neuvoja

Tilitoimisto Mandaatti on saanut olla Marian kumppanina nyt kotvan matkaa. Kerrotko Maria, millaisia kokemuksia Sinulla on Mandaatista?
– Hyviä. Yritykseni kääntyi heti voitolliseksi, kun siirryin Mandaattiin. Lisäksi Mandaatissa on tosi kannustava ilmapiiri. Minulle on osattu sanoa, mitä asioita kannattaa tehdä ja mihin minun kannattaa keskittyä. Esimerkiksi inventaariosta ja myyntien suhteuttamisesta ostoihin olen saanut hyviä neuvoja.
– Myös BusinessFinlandin tukirahan käytöstä olen saanut kullanarvoista sparrausta.
– Erittäin tärkeää on myös se, että oma kirjanpitäjäni tekee aina kuukausittain sanallisen yhteenvedon kuluneesta kuukaudesta, se antaa minulle aina uskoa omaan tekemiseen ja tulevaisuuteen, Maria kertoo.