Yrityksesi ansaitsee parhaimman mahdollisen nimen
Nimi on usein ensimmäinen kontakti yritykseen. Sen takia nimen ideointiin kannattaa käyttää muutama tovi.
Hyvällä yrityksen nimellä on muutamia tärkeitä tunnusmerkkejä:
- Se jää mieleen kertakuulemalla.
- Parhaimmillaan se antaa vähintäänkin viitteitä siitä, mitä yritys tekee ja millä toimialalla.
- Nimi toimii kansainvälisesti.
- Se herättää luottamusta ja positiivisia tunteita.
Toinen helppo tapa nimetä yritys on käyttää oman nimen etukirjainten yhdistelmää esim. PA-remontti. Monet markkinointi- ja mainospuolen ihmiset eivät kuitenkaan suosittele tätä tapaa, koska se ei oikein tarkoita mitään ja nimen nokkeluus avautuu vain harvoin potentiaaliselle asiakkaalle.
Kolmas helppo nimeämistapa on käyttää omaa koko nimeänsä, joka viimeistään yrityksen myyntivaiheessa osoittautuu ongelmalliseksi. Olet varmasti monille tahoille selityksen velkaa, mikäli nimeäsi kantava yritys tekee uuden omistajan hallussa vaikkapa konkurssin. Mahdollinen onnistunut yritysurasi voi näin saada ikävän kolauksen.
Kannattaa miettiä tarkkaan, että olisiko yrityksellesi olemassa muukin nimivaihtoehto kuin edellä mainitut. Toki onnistuneitakin brändejä on luotu edellämainituilla tavoilla. Hyvä tilitoimisto voi joka tapauksessa sparrata sinua nimen valinnassa.
Miksi hyvä nimi on tärkeä?
Se edistää yritystoimintasi kehittämistä hyvin edullisella tavalla ja tukee osaltaan liikevaihdon kasvua ja kannattavuutta. Parhaimmillaan se parantaa yrityksesi imagoa markkinoilla. Se on yksi osa uusien asiakkuuksien hankintaa ja työntekijöiden rekrytointia.
Huomioi, että elämme bisneksessä aikaa, jolloin yrityksen varallisuus kertyy paljolti myös brändiin. Brändin keskeisimpänä ilmentymänä toimii yrityksesi nimi. Hyvä brändi on viimeistään myyntihetkellä yrityksesi arvokkain osa.
Hyvää, mieluista nimeä ei löydy millään – onko tosi?
Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa. Viimeistä hyvää nimeä ei ole vielä keksinyt kukaan. Hyvän nimen miettiminen ei ole yhtään kalliimpaa kuin huononkaan. Toki se vaatii aivojen vaivaamista, mutta sehän ei paljoa maksa, varsinkin kun kyse on omasta pääkopastasi. Usein keskustelen uuden alkavan ja innokkaan yrittäjän kanssa hänen ideoimastaan nimestä.
Voisikohan löytyä vielä parempaa?
Kokemuksesta voin sanoa, että sopivan mittainen aikalisä ja tuumaustauko tuottavat poikkeuksetta hyvän tuloksen. Viikon parin päästä intensiivisen miettimisen, mahdollisesti ulkopuolisten sparraajien tai vaikkapa talonmiehen kanssa käymän keskustelun myötä paras nimi näkee päivänvalon. Hyvä nimi ei putoa tuosta noin vain, sen eteen pitää tehdä töitä.
Ja sitten PRH:n sivuille
Patentti -ja rekisterihallituksen sivuilta löytyy yrityshaku, jossa voit testata onko löytämäsi nimi jo käytössä. Usein näin käykin, että ideoimasi hyvä nimi on varattu. Älä kuitenkaan lannistu, sillä sopivalla lisämausteella voit onnistua saamaan keksimäsi nimen rekisteriin.
Huomaa myös se, että domainin rekisteröinti on vähintäänkin yhtä tärkeä kuin nimen rekisteröinti, nykyisin jopa tärkeämpikin. Parhaimmillaan myös näissä asioissa saat palvelua osaavassa ja monipuolisesti palvelevassa tilitoimistossa.