Yhtiömuodon muutos – milloin toiminimi kannattaa muuttaa osakeyhtiöksi?

Mistä tiedän, milloin toiminimi kannattaa muuttaa osakeyhtiöksi?

Nyrkkisääntönä pidetään 100 000 euron liikevaihtoa, mutta järkevämpää on miettiä tulosta. Kun verotettava tulos ylittää 40 000 euroa, yrityksen on verotushyödyn takia järkevämpää muuttua osakeyhtiöksi.

Mitä muuta hyötyä osakeyhtiöstä on?

Veroetujen lisäksi osakeyhtiön status mielletään korkeammaksi. Lisäksi oy:ssä omistajia voi olla useampia. Yksi merkittävä asia on, että toiminimiyrittäjä vastaa yrityksestään omalla omaisuudellaan. Eli jos toiminimi tekee konkurssin yrittäjä voi menettää talonsa, osakeyhtiön suhteen näin ei käy.

Osakeyhtiön tulot eivät mene yrittäjän ansiotuloveroksi, joten verotuksen optimointi on mahdollista.

Elämässä voi tulla myös tilanteita, jolloin palkkaa ei kannata nostaa niin esimerkiksi sosiaalietuuksien säilyttämisen takia.

Osakeyhtiö pystyy myös tarjoamaan luontoisetuja yrittäjälle, kuten autoedun, kulttuuri-, hieronta- ja liikuntasetelit sekä lounasedun.

Myös sukupolvenvaihdostapauksissa osakeyhtiön avulla saa verohyötyä. Jos sukupolvenvaihdostapauksissa haluaa verohuojennusta, yritysmuodon pitää olla osakeyhtiö (avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö käy saavat myös sukupolvenvaihdoksen verohuojennuksen, mutta toiminimi ei). Lisäksi sukupolvenvaihdostapauksissa yhtiömuodon muutoksen jälkeen on pitää kulua 10 vuotta, jotta verotusedut voi saada.

Yksi osakeyhtiöön liittyvä käytännön etu on se, että osakeyhtiössä myös omat ja firman rahat pysyvät helpommin erillään kuin esimerkiksi toiminimessä.

Onko osakeyhtiö isotöisempi kuin toiminimi?

Osakeyhtiöllä on enemmän paperitöitä,rahan nostaminen on hankalampaa ja erilaisia ilmoitusvelvollisuuksia on enemmän. Osakeyhtiön isotöisyyttä verrattuna toiminimeen ei kannata kuitenkaan liioitella. Käytännössä ylimääräisestä työstä huolehtii tilitoimisto.

Mitä toiminimen vaihto osakeyhtiöksi vaatii käytännössä?

Kun yhtiömuotoa haluaa vaihtaa, toiminimiyrittäjän on perustettava osakeyhtiö. Samalla yritykselle tulee uusi Y-tunnus. Toiminimen sopimukset ja työsopimukset pitää siirtää uudelle osakeyhtiölle.

Muutokseen kannattaa varata myös aikaa, se vie yleensä vähintään muutamia viikkoja, pisimmillään jopa vuosia. Muutos pitää suunnitella asiantuntijan kanssa huolella, jotta välttyy epämukavilta veroseuraamuksilta.

Yleensä yhtiömuodon muutosta osakeyhtiöksi ei kannata pitkittää. Se on helpompi ja halvempi tehdä silloin, kun liikevaihtoa on 50.000 kuin 500.000 euroa.

Maksaako yhtiömuodon muutos jotain?

Yrittäjän kannattaa varautua viranomaismaksuihin sekä mahdollisiin muihin asiantuntijakuluihin.

Miten toiminimen omaisuudelle käy? Jääkö se minulle vai siirtyykö se uudelle osakeyhtiölle?

Lähtökohtaisesti yhtiömuodon muutoksessa kaikki varallisuus siirtyy osakeyhtiölle. Poikkeustapauksissa yksittäisiä eriä voidaan jättää siirtämättä.

Voiko joku tehdä asian puolestani?

Yhtiömuodon muutosta tehtäessä kannattaa ottaa ehdottomasti tilitoimisto ja sen asiantuntijat mukaan vaihtoprosessiin. Jos yhtiömuodon muutos hoidetaan huonosti, siitä voi koitua yrittäjälle isoja veroja jälkikäteen maksettavaksi. Tee yhtiömuodon muutos hyvissä ajoin. Näin et menetä verohyötyä ja toisaalta, mitä suuremmaksi toiminta on kasvanut, sen isotöisempää osakeyhtiöksi muuttaminen on.

Lisää vinkkejä ja oivalluksia yrittäjille

Miten osinkojen verotus toimii? Lue vinkit siitä, kuinka optimoit verotuksen ja hyödyt listaamattoman yhtiön verohuojennetuista osingoista.
Lahjat henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille ovat tärkeä osa yrityskulttuuria. Alle 100 euron esinelahjat ovat yleensä verotuksessa kohtuullisia ja vähennyskelpoisia. Miten muut lahjat, kuten lahjakortit tai alkoholilahjat, vaikuttavat verotukseen?
Jokainen yrittäjä pohtii jatkuvasti, miten kassa saadaan pidettyä kunnossa. Kassakriisi voi yllättää yrityksen, vaikka liikevaihto olisikin hyvällä tasolla. Pidä kassasi hallinnassa seuraamalla pankkitilisi saldoa tarkasti, laskuttamalla nopeasti ja välttämällä turhia ostoksia.

Tervetuloa Mandaatin asiakkaaksi

Valitsemalla Tilitoimisto Mandaatin saat kokonaisvaltaista taloushallinnon tukea, joka mukautuu yrityksesi tarpeisiin. Mandaatin ammattitaitoinen tiimi yhdistää henkilökohtaisen palvelun ja syvällisen osaamisen, mahdollistaen tehokkaan kirjanpidon ja yrityksesi kasvun.